Joulukuun kokouksille suuret odotukset

Markkinat hinnoittelevat koronnoston 79 prosentin todennäköisyydellä.

USA:n työllisyysraportti marraskuulta vahvisti myönteistä kuvaa taloudesta. Uusien lukujen ja Yellenin kommenttien valossa näyttää käytännössä varmalta, että Fed nostaa ohjauskorkoaan ensi viikon kokouksessa. Markkinat hinnoittelevat koronnoston 79 prosentin todennäköisyydellä.

Rahapolitiikan kiristystä tukevat myös kuluttajahintojen viimeaikainen kiihtyminen ja Fedin lokakuun kokouksen pöytäkirja, jonka perusteella koronnosto joulukuussa on avomarkkinakomitean konsensusnäkemys.

EKP onnistui nostamaan markkinoiden odotukset liiankin korkealle joulukuun kokouksen edellä. Lopputuloksena sijoittajat pettyivät rankasti EKP:n ilmoittamiin toimiin rahapolitiikan keventämiseksi, kun kevennystä tehtiin ainoastaan sijoittajien vähimmäisodotusten verran. Kokouksen jälkeen euroalueen rahoitusolosuhteet kiristyivät, kun euro vahvistui dollaria vastaan ja korot nousivat reippaasti.

Markkinoiden odotukset Englannin keskuspankin koronnoston suhteen ovat puolestaan turhan pessimistisiä. Markkinat siirsivät odotuksiaan pidemmälle tulevaisuuteen Fedin syyskuun kyyhkymäisen kokouksen jälkeen. Koronnoston hinnoittelun olisi pitänyt seurata Fedin joulukuun koronnoston todennäköisyyttä, mutta BoE:n viimeisin inflaatioraportti tuotti markkinoille pettymyksen. Odotamme, että BoE nostaa korkoa nopeammin Fedin jälkeen kuin mitä markkinat tällä hetkellä hinnoittelevat. Fed nostaa tämän vuoden joulukuussa ja BoE ensi vuoden puoleen väliin mennessä.

Kiinan keskuspankki joutuu jatkamaan elvytyslinjalla. Elvytystoimista huolimatta teollisuustuotannon kasvun suunta on edelleen alaspäin, mikä puolestaan jarruttaa talouskasvua. Teollisuuden kysyntä murenee poliittisen johdon toiveita nopeammin, mistä syystä talouskasvua joudutaan edelleenkin vauhdittamaan lisäelvytyksellä.

Kiina ilmoitti avaavansa yhteyden Hongkongin ja Shenzhenin osakepörssien välille, mikä mahdollistaa sijoittamisen Shenzhenissä listattuihin osakkeisiin Hongkongin pörssin välityksellä. Toimi oli jälleen yksi askel kohti Manner-Kiinan pääomamarkkinoiden avaamista ulkomaisille sijoittajille.

 

Further reading

Uusimmat blogit ja analyysit suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje