Sijoittajan uuden vuoden lupaukset

Mitä sijoittajan tulisi itselleen luvata?

Uusi vuosi merkitsee usein uutta alkua. Jotkut aloittavat kuntoilun, toiset ryhtyvät syömään terveellisemmin. Joku päättää vaihtaa työpaikkaa, joku taas muuttaa ulkomaille. Mitä sijoittajan tulisi itselleen luvata? Parempaa tuottoa kukaan tuskin pystyy varmuudella lupaamaan, mutta keinoja sijoitusten tehostamiseksi varmasti löytyy.

Mieti miksi sijoitat

Syitä sijoittamiseen ja säästämiseen on varmasti yhtä monta kuin on sijoittajiakin. Vuoden alussa kannattaa kuitenkin taas muistuttaa itselleen mihin oma sijoitussalkku lopulta tähtää. Yksityishenkilö sijoittaa monesti esimerkiksi eläkepäiviä varten kun taas yritys pyrkii tehostamaan kassaansa käyttöä. Pitkällä aikavälillä sijoittavan kannattaa ottaa salkkuunsa enemmän osakepainoa kun taas lyhyen aikavälin sijoittaja voi jättää osakkeet jopa kokonaan salkustaan. Mieti siis miksi sijoitat, se on tärkein salkkusi sisältöä ohjaava tekijä.

Älä anna vauhtisokeuden yllättää

Nordean näkemyksen mukaan vuosi 2016 saattaa jälleen olla osakesijoittajalle suosiollinen. Muun muassa keskuspankkien elvytystoimet pitävät korot edelleen matalana ja tekevät osakkeista verrattain houkuttelevan sijoituskohteen. Vaikka osakkeiden ylipainottamista kannattaakin tässä tilanteessa harkita, tulee riskit kuitenkin pitää mielessä. Jos salkun osakepaino meinaa karata turhan korkeaksi, kannattaa salkun riskejä tasapainottaa markkinoiden vahvasta vireestä huolimatta. Salkkua rakentaessa tai päivittäessä kannattaa muistaa myös vaihtoehtoiset sijoitusratkaisut. Nimellispääomaturvatulla sijoitusvaihtoehdoilla osakemarkkinoiden tuottoon pääsee osalliseksi rajatulla riskillä.

Ota kaikki irti matalasta korkotasosta

Lähtökohtaisesti matalan korkotason voisi ajatella aiheuttavan lähinnä haasteita sijoittajalle. Matalien korkojen myötä esimerkiksi valtionlainojen tuottojen ennustetaan olevan käytännössä olemattomia tulevina vuosina. Matalan odotetun tuoton lisäksi korkosijoitusten arvot rytisevät alas, jos korot lähtevät nousuun. Korkotason voi kuitenkin kääntää myös edukseen. Matalat korot tarkoittavat myös matalia lainakorkoja. Tällöin sijoituksiaan voi vivuttaa verrattain matalilla kustannuksilla. Näin myös lähtökohtaisesti matalammin tuottavan salkun tuotto-odotusta saadaan nostettua nimenomaan oman pääoman näkökulmasta. Harkitse siis salkkusi vivuttamista mutta muista siihen sisältyvät riskit!

Hyödynnä vaihtoehtoisten sijoitusten mahdollisuudet

Perinteisesti sijoitussalkut koostuvat koroista ja osakkeista sopivalla painotuksella. Useasti kuulee puhuttavan vaihtoehtoisista sijoituskohteista mutta ainakin tilastojen mukaan niitä löytyy edelleen harvan salkusta. Nykyisessä markkinatilanteessa niiden lisääminen salkkuun voi olla erityisen perusteltua. Monesti ongelmaksi saattaa muodostua se, että vaihtoehtoisiksi luokiteltuihin kohteisiin voi olla haastavaa sijoittaa. Markkinoille tulee kuitenkin jatkuvasti uusia vaihtoehtoja vaikkapa hyödykkeisiin sijoittamiseen. Näkemystään vaikkapa öljyn hinnan muutoksesta pääsee hyödyntämään Pörssinoteeratuilla todistuksilla tarvittaessa vaikka valmiiksi vivutettuna. Kannattaa myös seurata Nordean vaihtoehtoja suomalaisten perinteisimpään vaihtoehtoiseen sijoituskohteeseen eli kiinteistöihin. Syksyllä lanseerattu Asuntomarkkinatodistus saa jatkoa heti alkukeväästä.

Säästä ja sijoita – pitkällä aikavälillä se kannattaa!

Päätös säästämisen ja sijoittamisen aloittamisesta on lopulta tärkein – ja paras – päätös. Sijoittamiseen liitetään monesti turhaan mystiikkaa, sekavaa termistöä ja vaikeaselkoisia lauserakenteita. Sijoittamisen ei tarvitse olla vaikeaa tai vaivalloista eikä se myöskään vaadi omaisuuksia. Parilla kympillä kuussa pääset alkuun, ja kattavilla kokonaisratkaisuilla salkkuun saa kerralla hyvän ja riittävän hajautuksen. Päälle vielä ripaus kärsivällisyyttä, salkku kun ei välttämättä tuota omaisuuksia päivässä tai kahdessa. Vuosien päästä olet todennäköisesti todella tyytyväinen päätöksestäsi aloittaa säästäminen.

Hyvää joulua ja alkavaa vuotta 2016!

Further reading